maanantai 31. toukokuuta 2010
Kesäiset kelit on alkanut tosissaan. Tosin vielä sataa silloin tällöin, mutta mielestäni voi hyvin sataa kun itse olen nukkumassa öisin tai vaikkapa iltaisin töissä ^^ Telkkarissani on jotain hämärää, välillä kanavat ei näy ollenkaan, sitten kun olen nollannut tehdasasetukset ja hakenut kanavat uudestaan niin sitten näkyy vaan normikanavat, eli ylen kaikki turhat paskat ja mtv3 sekä nelonen, ja jim and sub. Voice eikä MTV näy, ja nuo jotka näkyy on sekaisessa sotkussa ja väärässä järjestyksessa ja ihme numeroilla.. Tärkein kuitenkin että jokin näkyy :)
Pipsu lyllerö on laihtunut ja tervehtynyt kauheasti, ruokavalion avulla. Vilja-allergia vaivaanee.




Ja taas vaihteeksi minulla on ollut erittäin huonoa tuuria autoni kanssa. Ensin joku päättää naarmuttaa toisen kyljen maalipinnan piloille avaimella ja pamauttaa lisäksi vielä lommot kumpaankin oveen, ja kolme päivää sen jälkeen moottoritiellä mersusta kimpoaa iso kivi tuulilasiin. Isompi jälki on noin 2cmx2cm, ja halkeama leviää myös. Koko lasi menee uusiksi, onneksi otin superkaskooni aikoinaan tuulilasivakuutuksen :)

keskiviikko 26. toukokuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Takaisintulomatka
Pitkään olen tapellut ja vihdoin jonkun omituisen häikän jälkeen saan ladattua tänne taas kuvia. Eli nyt vasta laitan kuvia takaisintulomatkaltamme Ruotsista Suomeen. Ensin vähän kuvia vielä Ruotsin puolelta ja sitten laivalta :)













torstai 20. toukokuuta 2010
Huomenna lähteekin laiva takaisin Suomen maalle, Turkuun saavumme iltaseitsemän jälkeen. Täällä on ollut aivan ihania kelejä, aurinko on porottanut niin kovin että hiki on lentänyt vaikka olisi istunut varjossa ilman vaatteita :D Päivällä näytti mittari 37 astetta, ja mittari ei siis seissyt auringossa.
Palaamme siis asiaan taas Suomen puolella. Lauantaina olen heti aamusta pitkään töissä, joten jos en jaksa päivittää blogia huomenna illalla, niin teen sen sitten lauantai-iltana tai vasta sunnuntaina. Nauttikaa ihanista keleistä! :)
Palaamme siis asiaan taas Suomen puolella. Lauantaina olen heti aamusta pitkään töissä, joten jos en jaksa päivittää blogia huomenna illalla, niin teen sen sitten lauantai-iltana tai vasta sunnuntaina. Nauttikaa ihanista keleistä! :)









keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Terveisiä Ruotsin maalta, täällä yhä olemme :) Sää on ollut aivan ihana ja kohta onkin jo aika lähteä kotiin (pe). Kuvailtua on tullut ja tässä teille tuloksia.

Tuon J.lle tölkin tuliaisiksi, siihen J sanoi:
J says (13:59): : D sut otetaan tullis kiinni ja tungetaan sormet äässiin
J says (13:59): kuljetat huumeita ku tollane hippitölkki
Näinpä juuri :)








Tilaa:
Blogitekstit (Atom)