maanantai 10. syyskuuta 2012

Alkusyksyä

Minun on niin vaikea kuvitella että isomamma on poissa ikuisesti. Ettei hän enää ikinä palaa takaisin. Ettei hän ikinä enää ole saatavilla. Tekee vain niin kovin mieli soittaa hänelle ja kuulla hänen äänensä kun hän vastaa puhelimeen.. Turha toivo, ei hän ole siellä. Varmaankin hautajaisten jälkeen ymmärtää asian paremmin. Se iskee tajuntaan, niinkuin aalto rantaan.. Ja se sattuu. Mutta kuolema on osa elämää, meidän kaikkien. Myös entinen marsu on kuulemma joutunut nyt parempaan paikkaan pitkän sairastelun myötä. Vaikka hän ei enää ollutkaan minulla, niin oli pikkuinen kuitenkin osa elämääni parin pitkän vuoden ajan.. 

Rakas Pippuri, lepää rauhassa
On ollut paljon mietittävää viime aikoina, ja pää raksuttaa jatkuvasti oikein kovaan ääneen, niin että muutkin sen kuulee. Se on harmillista, mutta välillä en saa mitään selkoa omastakaan mielestä. Aivot on kuin pyörremyrsky. Tapasin tänään R:n ja käytiin Subissa syömässä ja Cafe Rougessa kahvittelemassa. Teki muuten hirveän hyvää, yllättävän hyvää jutella jonkun kanssa jolla on hieman samantyylistä tilannetta ilmassa ja kierteessä. Tosin ei hirveästi kyllä mitkään päätökset ilmenny päähän, että mitä pitäisi tehdä, mutta auttoi. Jutteleminen auttaa, koska ei minulla tässä tilanteessa ole ollut montaakaan ihmistä kenelle puhua perin pohjin asiasta. R on ihana, olen löytänyt ihanan ystävän jonka kanssa on natsannut ihan saman tien :) Tällaisesta aarteesta, tällaisesta ihmisestä täytyy pitää kiinni ^^

Cappuccino
Viime lauantaina oltiin J:n luona kahdestaan etkoilemassa, ja kissa oli myös seurana tottakai. Pikkuinen Pipa, J:n kisuli. Piti käydä katsomassa illasta sitten kaverin bändiä Puistolassa, ja kaikkihan meni sitten ihan pieleen. Myöhästyttiin, mentiin takaisin samalla bussilla joka oli käynyt jo päättärillä kääntymässä, ja sitten lähdettin Sörnäisiin josta kipiteltiin Kallioon jossa muut kaverit jo oli sporttibaari B12sta. Noh, loppujen lopuksi oli ihan kiva ilta ja hyvä nesteytystila, jonka vuoksi sunnuntaina tuli vaan katsottua paljon gilmoren tyttöjä sekä pelailtua Wowia. Tosin wow on juuri päivitetty suuresti, jonka vuoksi siinä on ilmennyt todella isoja ongelmia. Päivitys vaikuttaisi olevan liian aikaisin julkaistu, sillä se on selvästi ollut keskeneräinen. Oh well.


Luen juuri nyt Stephen Kingin Liseyn tarinaa, jokaon aika paljonkin mukaansatempaava. Hyvin hyvin sekava, eikä se siitä varmaan selvemmäksi muutukaan, mutta hiton hyvä! Töissä lueskelen aika paljon silloin kun on aikaa, ja sitä on aina jossain vaiheessa iltapäivää enemmän tai vähemmän. 



Ensi viikonloppu on aika jännä, siitä tulee sitten lisää kunhan kaikki on ohi :) 
Nyt käyn vähän pyykkäämässä, pus you all :x

2 kommenttia:

  1. Mulla läheisen menetys iski märkänä rättinä vasten kasvoja vasta puolisen vuotta poismenosta. Mutta koska kyseessä ei ollut oma lähisukulainen, muuten vain läheinen ihminen, taisi kestää vähän pidempään ennenkuin pystyi antamaan itselleenkin luvan oikeasti Surra. Oma suru jää helposti taka-alalle kun koettaa vain tukea toista menetyksessä..

    Voimia Nipsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Kyllä se tästä varmaan. Olenhan mä itkenyt ja koittanut kovin surra, mutta hirveästi ei irtoa. Toivon että se iskee tajuntaan viimeistään hautajaisten jälkeen, niin saa rauhassa sitten käsitellä asiaa..

      Poista