Sunnuntaina 29.4 olin menossa Helsinkiin tapaamaan uuden asuntoni edellistä asukasta, sovittiin että tulen hakemaan avaimet kun hän on lopullisesti lähdössä asunnosta. Olin pakannut autoni Allun täyteen muuttotavaroita, sitä varten että itse muutto sujuisi ehkä hieman helpommin v'hemmällä tavaramäärällä. Päätin että kuljetan nyt erikseen kaikki astiat, lasit, mukit, kipot ja isoäidin perintöastiaston turvallisesti, ehjänä perille vältellen suurta muuttokuormaa. Näin ei valitettavasti käynytkään. Moottoritiellä sattui vahinko, ja ajoin kolarin. Mittarissa 120km/h vauhtia, ensin kaksi kertaa kaiteeseen josta syöksy syvään ojaan ja siitä auto pystyyn kyljelleen toinen kylki taivasta kohti. Ensimmäinen ajatus siinä vaiheessa kun näin että Allu aikoo osua toiseen autoon oli että "ei vittu, nyt osuu!" ja seuraavaksi kun kaide lähestyy 120km/h mietin että "nyt se on menoa!" (sillä harvemmin kukaan selviää hengissä sellaisesta). Auto osuu kaiteeseen kaksi kertaa ja sen jälkeen oja tulee vastaan ihan suoraan (syvyys varmaankin puolitoista metriä) ja mietin että nyt täytyy saada auto käännettyä, ja sain ku sainki auton käännettyä sillä tavalla että se rysähti kylki edellä sinne. Siinä vaiheessa kun auto oli pysähtynyt täysin pystyyn, kyljelleen, tajusin olevani hengissä. Se oli hieno hetki. CD soi yhä, en muista biisiä, mutta muistan kyllä mikä levy siellä oli. Koska minä olin ojanpohjan puolella niin kaikki muuttotavarat oli minun päälläni. Sain jotenkin avattua vyön ja käännettyä itseni jollain tapaa etten ole aivan vaakasuorassa kyljelläni siellä ojanpohjalla. Sivuikkuna oli palasina, ja vettä ojassa vaikka kuinka. Airbagit ei olleet lauennut, niinkuin odotettua. Minun piti korjauttaa ne tulevassa kuussa, eli nyt toukokuussa. Onneksi en mennyt keula edellä ojaan, muuten olisi vähän eri tilanne. Jotenkin sain sitten kaikki isot vaatesäkit sun muut siirrettyä päältäni että pääsin istumaan vähän pystymmäs. Tässä vaiheessa olin vielä aivan rauhallinen, jos hengitystä ei lasketa. Ihmisiä alkoi ilmestymään tuulilasin taakse, siinä vaiheessa mielestäni he näyttivät paniikinomaisilta. Kämmeniä alkoi laskeutua tuulilasille ja luin huulilta "oletko kunnossa?" ja "Sattuuko sinuun?" sekä "ei hätää!". siinä vaiheessa itku tuli ja näytin että haluan autosta pois. Laitoin soittimen hiljaisemmalle ja huusin että haluan ulos autosta. Ihmiset yrittivät saada hantinpuolen ovea auki, sitä joka oli taviasta kohden, mutta se ei auennutkaan. Ei kuulunut edes ääntä oven lukosta yrityksenä aueta. Ei mitään. Panikoin etten pääsekään autosta ulos, ja aloin repimään kahvaa. Se ei toiminut ja ihmiset eivät tienneet miten oven saisi auki, ja käperryin palloksi ja itkin polviin ja puristin rattia niin lujaa kun pystyin. Yhtäkkiä ihmiset kaatoivat auton takaisin renkailleen ja puhuivat rikkinäisen kuskin sivuikkunan kautta ettei ole mitään hätää ja kysyivät tunnenko jalkani. Jotenkin ihmeen kaupalla he saivat oven auki vaikka saranat olivat kärsineet pahasti. En ensin pystynyt asumaan autosta, sillä jalat tärisivät niin pahasti. Tavaroitani oli pitkin ojanpohjaa. Tunsin että kengät olivat täynnä lasinsiruja ja tajusin tyhjentää ne ennenkuin yritin poistua autosta. Otin ihmisiä käsistä kiinni ja yritin välttää asumasta mutaan, sillä oja tosiaan oli aivan mutainen ja siellä oli vettä. Muistan sen että siellä vedessä lillui hajuvesipulloni. Sillä ei nyt ollut mitään väliä. Vihdoin kun pääsin autosta ulos, menin istumaan penkalle. Katsoin autoa ja itkin, yritin vastata kaikkiin kysymyksiin, ympärillä oli hirveästi ihmisiä ja autot hidastelivat ja ihmiset katsoi. Mietin että haluan piiloon katseita, en halua että ne katsoo. Mietin että minun täytyy soittaa, soittaa asunnon edelliselle omistajalle etten pääsekään paikalle. Hän odotti minua Helsingissä, ja kun vihdoin sain auttavilta ihmisiltä luvan soittaa niin henkilö vastasi iloisesti että oletko jo täällä, tulenko avaamaan rapun oven? vastasin etten nyt hetkeen pääsekään tulemaan, että ajoin kolarin. Long story short, pelästytin hänet, ja pelästytin kaikki muutkin ihmiset. Tässä on taas huomannut kuinka osa ihmisistä on erittäin tärkeitä, ketkä on muistanut soittaa ja kysyä miten voin sen jjälkeen kun ovat kuulleet tapahtuneesta. Olin melkein vuorokauden sairaalassa, mustelmia täynnä ja selkä ja niska todella, todella kipeänä, ja kaikkine mustelmineen. Ihmiset soittivat ja laittoivat viestiä että saako minua tulla sairaalaan katsomaan. osa tulikin, ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, ja pahoittelen kaikkia siitä miten paniikissa ja sekaisin olen ollut sunnuntaina kun he ovat minua siellä tervehtineet. Olette rakkaita, ja olen pahoillani että olen kaikki pelästyttänyt tällä. Sakkoja tuli liikenteen turvallisuuden vaarantamisesta, mutta todella vähän. Pelkäsin että sieltä tulee kymmenkertainen summa siihen mitä sieltä tuli. Tämän viikon olen ollut sairaslomalla, toivottavasti nyt ei mitään muutosta tule tähän nykyiseen olotilaan, sillä pääsisin vihdoin maanantaina töihin. Ei tarvitsisi istua kaikkia päiviä kotona itkemässä ja ajattelemassa kaikkia asioita. Ahdistus, tuska, suru ja vitutus on ollut liian läheisiä tunteita viime aikoina. Yritän aina peitellä tunteitani tuolla saralla, sillä en halua pelästyttää enää ketään, enkä myöskään aiheuttaa turhaa huolta kenellekään. Viikon mittaan on kuitenkin helpottanut tuki ja turva jota olen saanut ihmisiltä, nimeltämainitsemattomilta ihanilta rakkailta <3 Olen myös tavannut ainutlaatuisen, aivana ihanan ihmisen, jota en olisi ikinä luullut tapaavani koskaan, ja on hänelläkin paljon kestämistä nyt kun minulla on taas vaihteeksi vaikeaa. Tämä helpottaa tästä, mutta siihen asti voi olla että osaan olla vaikea ja turhastuttava, rasittava ja surullinen ihminen. Tosin tämä ihana ihminen on syy siihen miksi hymyilen nykyään. Syy siihen miksi olen näin onnellinen tällaisina aikoina. Hän välittää minusta aidosti, ja on ihana oma itsensä seurassani ja voin hyvin kun hän on tässä :)
Tästä on tullut aivan erilainen postaus kuin mitä piti tulla, ja aivan liian sekava sekä kaikista alkuperäisistä aiheista poiketen, mutta onpahan jotain :D Alla pari kuvaa Allusta, joka on nykyään lunastuksessa. Rakas pieni Alluni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti